share

Volvo BM raivasi tietä Valtralle Hollannissa

Hollantilaiset kutsuvat joskus maataan kuudenneksi Pohjoismaaksi – perusteena tasa-arvoinen yhteiskunta ja vapaamuotoinen elintapa. Maatalousmaana se on kuitenkin muita ”Pohjoismaita” kehittyneempi – uusin tekniikka on otettu siellä aina viivyttelemättä käyttöön. Niinpä Volvonkin traktorit saivat maassa vakiintuneen aseman. Valmetin ottaessa vetovastuun Volvon traktoritoiminnoista 1980-luvun alussa Hollannista vastasi Volvo BM -maahantuoja Kuiken N.V., joka aloitti niin rivakasti, että ehti tuoda muutaman keltaisenkin Valmetin ennen 05 -mallisarjan esittelyä.

Alankomaiden maahantuoja ja jälleenmyyjät viestivät 1980-luvun lopulla vahvasti, että pohjoismaalaisesta 05-sarjasta ei ole Keski-Eurooppaa valloittavaksi traktoriksi. Niinpä toiveet olivatkin korkealla, kun malli 8100 esiteltiin loppuvuonna 1990 ja bussintäysi jälleenmyyjiä tuli Elmia-näyttelyyn sitä katsomaan. Syksyisessä Ruotsissa järjestettiin maahantuojalle erikseen koeajo.

 

Viljelysmaan valtaus merestä sai jo 30-luvulla valtaisat mittasuhteet ja lisäalueita kuivatettiin aina 50-luvulle saakka. Infrastruktuurin rakentamiseen Kuiken toi maansiirtokoneita. Toimitusjohtaja H.B. Kuiken oli kuitenkin aina kiinnostunut traktoreista ja muistutti usein yrityksen toiminnan alkaneen maatalouskoneista. Ja maatalous on kyllä poldereilla viritetty huippuunsa. Siitä kertokoon se, että erikoisviljelyyn sopivien huippupeltojen vuosivuokra voi parhaimmillaan olla samaa tasoa kuin keskisuomalaisen hehtaarin ostohinta.

Leipä ei ole kuitenkaan aina meren sylissä lähtenyt helpolla. Ja ehkä se onkin luonut hollantilaiseen luonteeseen ketterän ja hintatietoisen kauppiaan piirteet. Turhasta ei makseta ja kun tinkimisen jälkeen hinnasta on päästy yhteisymmärrykseen – aletaan puhua alennuksista! 90-luvun alussa Kuikenilla oli keskitetty ostotoimi, joka huolehti myös traktoreista. Kun suomalainen myyjä oli viimein tohtinut tuoda esille vaatimattomat toiveensa hintojen korottamisesta, ostaja kääri hitaasti sätkän, sytytti sen ja kysyi sitten savun läpi silmiin katsoen: ”Miten perustelet vaatimuksesi?”.

Valtran maahantuoja on sittemmin vaihtunut eikä konttoreissakaan saa enää polttaa. Hollanti on kuitenkin edelleen vapaamielinen maa. Rentouden huomaa esimerkiksi siinä, että traktoreita ei tarvitse rekisteröidä, ei edes EU:n ”Mother Regulationin” myötä – paitsi jos käy urakoimassa naapurimaassa. Tilanteen pikaista muuttumista on tosin jo ennustettu joitakin vuosia.

Työn arvostus – ja sen korkea kustannus – ovat tuoneet huipputekniikan maatalouteen. Vaot olivat suoria jo ennen satelliittipaikannusta ja siitä on edetty jatkuvasti niin, että konevalmistajan on ponnisteltava, että pystyy vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Hollantilainen jälleenmyyjä kyllä järjestää asiat kuntoon asiakkaalleen käyttäen apunaan erikoistuneita tuotteiden ja palveluiden tarjoajia. Englantia osaavat Hollannissa kaikki, joten oppia ja osia haetaan sieltä mistä niitä on saatavissa.

90-luvulla maahantuoja Kuikenille läänitettiin myös Belgia ja Luxemburg. Näissä maissa oli ennestään vanha Valmet-maahantuonti, mutta käytännössä varsin pienet volyymit. 2010-luvulla Valtran myynti BeNeLux-maissa siirtyi edelleen sopimusteitse Kuikenilta AGCO:lle tutun maahantuojan Mechan Groupin hallintaan. Monessa Euroopan maassa toimiva Mechan on parantanut Valtran asemaa kokonaisuutena ja erityisesti Belgiassa. Toki erityisesti Hollannin maatalous on markkinataloutta puhtaimmillaan ja traktoreiden myynti vaihtelee edelleen paljonkin vuosittain.

BeNeLux-maat tekevät paljon yhteistyötä. Rajat ovat auki ja jo ennen euroa mailla oli kiinteä keskinäinen valuuttakurssi. Mutta siinä ne yhtäläisyydet melkein ovatkin. Belgialainen haluaa simppelin ja robustin kuusisylinterisen perustraktorin – siinä kun hollantilainen arvostaa tekniikkaa ja hyvää teho/paino -suhdetta.

 

Teksti Timo Mattila Kuva Valtran arkisto

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän