share

Teknologia parantaa viljelijöiden terveyttä ja turvallisuutta

Terveys ja turvallisuus ovat tärkeitä kaikille maataloussektorilla työskenteleville. Euroopan unionin tilastotoimisto Eurostat on arvioinut, että maatalouden parissa työskentelee Euroopassa jopa 20,5 miljoonaa henkilöä (mukaan lukien kausi- ja siirtotyöntekijät). Maa- ja metsätaloussektorilla raportoidaan EU-alueella joka vuosi keskimäärin 500 kuolemantapausta ja 150 000 työkyvyttömyyden aiheuttavaa tapaturmaa. Olemme aikaisemmin kertoneet, että maanviljely 14 päivän ajan on yhtä vaarallista kuin laskuvarjohyppääminen. Viljelijät tunnistavat nykyisin vaaroja ja osaavat arvioida riskejä paremmin. Monia kroonisia ja pitkäaikaisia terveysriskejä voi kuitenkin edelleen jäädä huomioimatta. Tässä blogissa kerrotaan terveyttä pitkällä aikavälillä suojaavista tavoista sekä Valtran ainutlaatuisista ominaisuuksista, joilla voidaan parantaa työpaikan terveellisyyttä ja turvallisuutta.

Viljelijöiden merkittävimmät työperäiset riskit

Koneiden ja karjan parissa työskentelystä aiheutuvat välittömät riskit ovat maataloussektorin kuolemantapausten merkittävimpiä aiheuttajia. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilastoanalyysien perusteella maatalouden tapaturmaisten kuolemien yleisimpiä aiheuttajia ovat:

  • liikenne,
  • putoaminen korkealta,
  • liikkuvan tai putoavan esineen, kuten koneen tai paalin, aiheuttama isku,
  • karjan käsittely,
  • koneiden käsittely.

Näiden välittömien ja erittäin vaarallisten riskien lisäksi pitkäaikaisia riskejä ja vaaroja jää usein huomioimatta. Eurostatin tekemässä tutkimuksessa yli 60 % maataloustyöntekijöistä ilmoitti kärsivänsä jostain rajoittavasta pitkäaikaissairaudesta tai sydänsairaudesta. Yleisimpiä pitkäaikaissairauksia ovat esimerkiksi:

  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, kuten nivel- ja selkäkipu ja venähdykset,
  • ihosyöpä,
  • stressi ja mielenterveysongelmat.

Maatalouden liikenneriskit

Maataloudessa merkittävimmät liikenneriskit ovat yliajetuksi tuleminen ja ajoneuvon kaatuminen. Traktorin etuosaan kiinnitetyt työvälineet voivat rajoittaa näkyvyyttä pihamaalla ajettaessa tai tienristeyksiä ylitettäessä. Valtran 5. sukupolven traktoreissa on vino konepelti, mikä antaa kuljettajalle hyvän näkymän eteenpäin.

Valtran äskettäin tilaamassa tutkimuksessa uudesta Q-sarjan traktorista todettiin olevan 20 % parempi näkymä maahan kuljettajan edessä verrattuna kilpailijan saman hevosvoimaluokan traktoriin. Samassa tutkimuksessa vertailtiin myös kahden traktorin ohjaamon lasipinta-alaa sekä tuulilasinpyyhkimiä. Valtran ikkunapinta-ala oli huomattavasti suurempi. Siinä oli myös suurempi pyyhkimen kulma (270 astetta edessä ja 180 astetta sivulla), joten pyyhin piti suuremman alueen puhtaana. Tämä tekee työskentelystä varmempaa ja tarkempaa, mutta myös parantaa mahdollisten uhkien havaitsemista.

Teknologiaratkaisuilla parannetaan yhä useammin viljelijöiden työturvallisuutta. Monet viljelijät ovat havainneet, että traktoriin asennetut kamerat auttavat seuraamaan työskentelyä ja näkemään mahdollisia vaaroja. Yksi tekninen ratkaisu on Unlimited VIEW. Järjestelmä sisältää etu- ja takakamerat, jotka parantavat kuljettajan näkymää. Järjestelmä hyödyntää tekoälyä (AI) traktorin edestä kulkevien kohteiden havaitsemiseen ja kuljettajan varoittamiseen.

Viljelijöiden ja traktorin kuljettajien särkyjen ja kipujen minimoinen

Useat viljelijöiden ja traktorin kuljettajien pitkäaikaiset terveysvaivat aiheutuvat ohjaamon huonosta ergonomiasta. Työvälineen tarkkailun aiheuttama jatkuva kiertoliike ja kääntyily voi aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia. Valtran traktoreissa on useita menetelmiä kuljettajan asennon ja työskentelyolosuhteiden parantamiseen. TwinTracin ansiosta kuljettaja voi esimerkiksi kääntää helposti kuljettajan istuinta 180 astetta. Tämä antaa kuljettajalle erinomaisen näkyvyyden taakse kiinnitettyihin työvälineisiin ja poistaa kääntyilyn tarpeen. Valtra on aina panostanut kuljettajan mukavuuteen sekä terveyteen ja turvallisuuteen. Valtra onkin ensimmäinen traktorimerkki, joka tarjosi taakseajoratkaisun tehdasasennettuna vuonna 1986. Lisätietoja aiheesta on TwinTracin historiablogissa.  Toinen Valtran ainutlaatuinen ominaisuus on kattoikkunallinen ohjaamo. Suuri polykarbonaatti-ikkuna ja pyyhin tarjoavat erinomaisen näkymän kuormaimiin ja sivulle kiinnitettyihin työvälineisiin. Tämä auttaa kuljettajaa näkemään käytössä olevan työvälineen ja säilyttämään samalla hyvän asennon, joka ei rasita niskaa. Ohjaamo on täysin FOPS-suojattu turvallisuuden parantamiseksi.

Nykyisin modernilla teknologialla voidaan parantaa näkyvyyttä ja minimoida hankalat kiertoliikkeet ja kääntyilyt ohjaamossa. Edellä mainitun Unlimited VIEW -järjestelmän ja tehdasasennetun takakameran lisäksi Valtra Unlimited voi asentaa kameroita mihin tahansa Valtra-traktorin kohtaan. Kameran näkymät voidaan näyttää SmartTouch-päätteen 9 tuumaisessa kosketusnäytössä. Toisen SmartTouch Extend -päätteen avulla traktorin kuljettaja voi katsella kameran näkymää työskentelyn aikana ISOBUS-laitteiden tarkkailun lisäksi.

Pitkät päivät huonosti suunnitellussa traktorin ohjaamossa voivat aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia, kuten selkäkipua. Oikeanlainen tuki ja jousitus vaikuttavat merkittävästi kuljettajan mukavuuteen. Valtra on käyttänyt ilmajousitettua AIRES-etuakselia yli 20 vuoden ajan. Lämpötilan muutokset eivät vaikuta ilmajousitukseen, joten kuljettaja voi nauttia tasaisesta ajokokemuksesta kaikissa sääolosuhteissa. 

Väsymys ja stressi

Maatalous on raskasta työtä, joka voi olla stressaavaa. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston selvityksen mukaan viljelijöille eniten stressiä aiheuttavat muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttama epävarmuus, taloudelliset huolet, lisääntyvä sääntely ja hallinnolliset tehtävät sekä varkaudet. Kaikki nämä stressitekijät voivat viedä huomioita vaativasta ja vaikeasta työstä. Onneksi monista teknologioista on apua. Valtran älykkään maanviljelyn teknologiat tunnetaan helppokäyttöisyydestä, ja ne voivat vähentää merkittävästi peltotyön aiheuttamaa kuormitusta.

    Valtra Guide

Valtra Guide -automaattiohjausjärjestelmä helpottaa suoran ajolinjan säilyttämistä ja varmistaa tasaiset tulokset. Järjestelmä ohjaa traktoria kuljettajan puolesta, joten kuljettaja voi keskittyä työvälineeseen ja käsillä olevaan työtehtävään. Järjestelmä poistaa myös automaattisesti päällekkäisyydet, jotka voivat heikentää satoa ja lisätä kustannuksia.

    Auto U-Pilot ja SmartTurn

Auto U-Pilot ja SmartTurn automatisoivat pellolla ajamisen täysin Valtra Guiden avulla. Valtra-traktori suorittaa päisteessä tarvittavat toimet automaattisesti ja kääntyy päisteeseen saapuessaan. Tämä vähentää kuljettajan stressiä, sillä kuljettajan ei tarvitse arvioida, milloin työväline ylittää päisteen, eikä suorittaa päisteessä tarvittavia toimia.

 

    Section Control ja Multiboom sekä Variable Rate Control 

Nämä älykkään maanviljelyn teknologiat tekevät tuotteiden levittämisestä ja kylvämistä täsmällistä. Variable Rate Control levittää täsmäviljelykarttojen avulla automaattisesti oikean määrän tuotetta oikealle alueelle. Tämä vähentää merkittävästi kuljettajan stressiä, sillä virtausnopeutta ei tarvitse säätää jatkuvasti. Section Control ja Multiboom sulkee automaattisesti ruiskun puomin tai kylvökoneen yksittäiset osat niiden saapuessa päisteeseen. Tämä vähentää huolta satoa heikentävistä raoista ja päällekkäisyyksistä.

     TaskDoc Pro

Maatalous muuttuu nopeasti. Uudet säädökset ja lait edellyttävät usein maatiloilta enemmän raportointia. Tämä voi aiheuttaa joillekin viljelijöille huomattavaa stressiä. Valtran TaskDoc Pro vähentää tietojen kokoamisesta ja lajittelemisesta aiheutuvaa manuaalista työtä. Tehtävien määrittäminen ja siirtäminen traktoriin on yksinkertaista. Tehtävän suorittamisen jälkeen kaikki traktorin keräämät tiedot voidaan siirtää FMIS-järjestelmään, ja asiakirjat luodaan automaattisesti. Säästyvä aika voidaan käyttää joko työntekoon tai lepäämiseen ja palautumiseen.

 

Viljelijöiden terveys ja turvallisuus

Viljelijät ja traktorin kuljettajat kohtaavat useita haasteita, jolla voi olla vaikutuksia terveyteen. Valtra tarjoaa laajan valikoiman ratkaisuja viljelijöiden työskentelyolosuhteiden parantamiseen, niin liikkuvien koneiden aiheuttamiin välittömiin vaaratilanteisiin kuin huonojen työskentelyolosuhteiden aiheuttamiin pitkäaikaisiin ongelmiinkin. AGCO Parts and Service tarjoaa myös monia hyödyllisiä resursseja viljelijöiden terveyden ja turvallisuuden parantamiseen. Tutustu hyödyllisiin oppaisiin alla olevan linkin kautta.

Smart Safety Valtra | UK | AGCO Parts & Service

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän