Kymmenen vuotta sitten Suolahden traktoritehtaalla pari rohkeaa insinööriä ja asentajaa halusi varustella traktoreita vielä valinnais- ja lisävarusteitakin pidemmälle. Unlimited-studio lähti käyntiin varovaisena kokeiluna, mutta sen suosio yllätti tekijät. Nykyisin kolmasosa Suolahden tehtaalta valmistuvista traktoreista kulkee Unlimited-varustelun kautta.
Unlimited-studiossa on varusteltu tuhansia täysin yksilöllisiä traktoreita erilaisiin asiakastarpeisiin. Lisäksi traktoreita on varusteltu tiettyihin töihin, kuten tienhoitoon, metsäurakointiin, lentokentille ja puolustusvoimille.
Unlimited-studion vetäjä Petri Loukiala on maatilan poika ja tuli alunperin Valtralle töihin tuotekehityksen moottorijaokseen. Hän viehättyi Valtran tavasta räätälöidä traktorit mahdollisimman pitkälle asiakastilausten mukaan.
– Tuli ajatus viedä räätälöinti ja asiakaspalvelu vielä pidemmälle, aivan yksilölliseksi. Haaveiltiin, että mitä jos asiakas saisi suoraan tehtaalta aivan kaikki varusteet mitä tarvitsee työssään. Yhtiön sisällä sovittiin, että katsotaan onko tällaiselle palvelulle kysyntää. Jo ensimmäiset kuukaudet näyttivät, että kyselyitä alkoi tulla heti eri puolilta maailmaa, vaikka aluksi oli tarkoitus kokeilla tätä vain kotimaassa, muistelee Loukiala.
Alussa ei ollut tiloja, työkaluja eikä tekijöitä. Nimeksikin pohdittiin esimerkiksi Custom Equipment Centeriä ja VIP:tä, kunnes Unlimited-havaittiin kuvaavimmaksi. Ajatus oli tehdä eri maihin ja esimerkiksi erilaisiin urakointitöihin erilaisia traktoreita.
– Olen kotoisin maatilalta läheltä tehdasta, mutta en tiennyt Valtrasta juuri mitään, kun tulin tänne töihin. Unlimited-studiossa alku oli haasteellinen, kun tehtiin välillä metritavarasta osia sinisten pressujen takana hallin nurkassa. Sitten saatiin isommat tilat, sitten vielä isommat ja nyt nekin ovat jo pienet. Parasta on ollut asiakkaiden palaute, työn vaihtelevuus ja mukava tiimi, kertoo Unlimitedin ensimmäinen asentaja Johan Oikari.
Yksilöllisiä traktoreita tai pientä sarjatuotantoa
Unlimited-studio on tullut kuuluisaksi täysin yksilöllisistä traktoreista. Erään maanviljelijän traktoriin tehtiin erikoisrappuset, ettei ohjaamossa mukana kulkenut koira loukkaisi tassujaan. Maaseutunuorille tehtiin seksikkään vaaleanpunainen traktori, jolla nämä kiersivät ympäri maata kampanjoimassa maatalouden puolesta kylpytynnyri traktorin perävaunussa. Iso osa Unlimited-traktoreista on kuitenkin eräänlaista piensarjatuotantoa.
– Esimerkiksi jonkun maan puolustusvoimat voivat tilata kymmeniä tai sata samalla tavalla varusteltua traktoria. Tai iso urakoitsija tai vaikkapa tielaitos voi tilata samanlaisia traktoreita joka vuosi tienhoitotöihin. Tai vaikka asiakkaat ovat eri urakoitsijoita, niin silti esimerkiksi metsä-, lentokenttä- tai tienhoitotöihin varustettuihin traktoreihin tulee usein samankaltaisia ratkaisuja, kertoo Loukiala.
Kaikkea ei nykyisin tehdä suinkaan itse, vaan apuna on laaja yhteistyökumppaneiden verkosto. •