share

Valtra haluaa tarjota parhaan traktorikokemuksen

Uusi strategia ja ulkoasu

28. elokuuta 2020

Valtra on asettanut uudeksi visiokseen tarjota asiakkailleen alan parhaan traktorin käyttökokemuksen. Kyse on nimenomaan käyttökokemuksesta, ei pelkästään traktorista.

Maataloustuottajilla on tarve lisätä tuotteidensa sekä niihin käytettyjen resurssien jäljitettävyyttä. Useita koneita operoivat urakoitsijat haluavat optimoida traktoreidensa käyttö niin maa- ja metsätaloudessa, lentokentillä kuin esimerkiksi kunnallisteknisessä urakoinnissa. Näihin erilaisiin tarpeisiin vastataan uudenlaisilla palveluilla.

– Kaikki lähtee siitä, että tunnemme asiakkaiden tarpeet ja työskentelemme yhdessä kumppaneidemme kanssa, että nämä moninaiset tarpeet saadaan täytettyä. Olemme markkinajohtaja asiakaräätälöidyissä koneissa Unlimited-palvelun ansiosta. Jo neljännes myydyistä traktoreista kulkee räätälöintistudion kautta. Haluamme laajentaa asiakasräätälöintiä esimerkiksi digitaalisiin palveluihin, täsmäviljelyominaisuuksiin ja rahoitukseen. Etenkin digitalisaatio luo merkittävästi uusia mahdollisuuksia ilahduttaa asiakasta. Kokemuksemme mukaan yhä useampi asiakas haluaa vaativia palveluja maatalouden murroksessa. SmartTouchin menestys on hyvä esimerkki siitä, että asiakasta on kuultu ja tuotu markkinoiden helppokäyttöisin asiakaskokemus keskelle täsmäviljelymuutosta. Keskiössä on todellakin asiakas ja hänen tarpeensa, kaikki muu tukee sitä, kertoo strategiajohtaja Tommi Malinen.

SmartTouchin menestys on hyvä esimerkki siitä, että asiakasta on kuultu ja tuotu markkinoiden helppokäyttöisin asiakaskokemus keskelle täsmäviljelymuutosta.

Parasta asiakaskokemusta rakennetaan yhteistyössä AGCO:n, alihankkijoiden, myyntiverkoston ja muiden kumppaneiden kanssa niin tehtaalla, tuotekehityksessä, huollossa, varaosissa kuin myyntiverkostossakin.

Viidennen sukupolven G-sarjan lanseerauksen yhteydessä paljastetaan myös Valtra-brändin uusi ulkoasu. Moni asia, kuten logo ja Your Working Machine -slogan säilyvät, mutta moni asia myös muuttuu. Uusi ulkoasu jatkaa Valtran pohjoismaisen selkeää ja suoraviivaista brändi-ilmettä.

– Uusi visuaalinen ilme sopii joustavammin erilaisiin ja etenkin digitaalisiin käyttötarkoituksiin. Se myös viestii vahvemmin Valtran ominaisuuksista: ”Valtra tarjoaa räätälöityjä, kestäviä ja helppokäyttöisiä ratkaisuja kaikkein vaativimpiin tehtäviin”, kertoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Pamela Engels.

Takaisin Uutisiin ja tapahtumiin

Lue lisää

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän